Viimeksi olenkin kirjoitellut tänne marraskuussa, joten alkaa olla korkea aika julkaista jälleen jotain. Kerron vaikkapa joulukuisesta Dresdenin-ekskursiosta, jonka teimme International Team Orbisin kanssa ja ohjaamana.
Kävimme siis Dresdenissä 9. - 11. joulukuuta. Meitä oli semmoinen parinkymmenen hengen vaihtariporukka + 3 Orbis-tiimiläistä. Lähdimme Berliinin päärautatieasemalta hieman yli yksi ja olimme perillä Dresdenin päärautatieasemalla kolmen maissa iltapäivällä. Ensireaktioni rautatieasemalta ulos astuttuani oli: "Täähän on ihan kuin Turku!" Oikeasti, jos katukyltit ja kauppojen nimet olisivat olleet suomeksi, olisin voinut kuvitella, että olimme juuri hurauttaneet Suomeen saakka. Samaa harmaata, samoja laatikonmallisia kerrostaloja, vähän vihreää ja aika tyhjää. Ihan kuin Turku.
Veimme tavarat hostellille ja lähdimme melkein saman tien opastetulle kaupunkikierrokselle pimenevään vanhaankaupunkiin. On suuri sääli, että niin suuri osa Dresdenin vanhoista rakennuksista tuhoutui sodan aikana, sillä jäljelle jääneet ovat upeita. Ehkä tämäkin oli osasyy Turku-assosiaatioon, sillä Turkuhan paloi lähestulkoon kokonaan 1827. Opastus oli oikein mielenkiintoinen, vaikka siihen oli paikoin aika vaikea keskittyä, sillä olimme väsyneitä ja nälissämme ja kylmissämme. Opastuksen jälkeen menimme katsastamaan joulumarkkinoita keskustorilla.
 |
| Tästä maisemasta tuli jostain syystä ensimmäisenä mieleen Turku. |
 |
| Hämärää Dresdeniä. |
 |
| Dresdner Striezelmarkt oli vilkas ja kaunis joulumarkkina-alue. |
Lauantaina tutustuimme August der Starken aarrekammioon oppaan johdatuksella. Huoneita oli valtavasti, ja opastus oli äärettömän mielenkiintoinen. Näimme meripihkahuoneen, norsunluuhuoneen, valkohopeahuoneen, kullattujen aarteiden huoneen, asehuoneen, turkkilaisen huoneen ja jalokivihuoneen. Opas kertoi aarteista mielenkiintoisia tarinoita; esimerkiksi asehuoneessa saimme kuulla erityyppisistä turnajaisista ja siitä, mikä niissä oli riskinä. Näimme lopulta myös Dresdenin vihreän timantin, jollaiset ovat äärettömän harvinaisia. Hollannissa on näytillä kopio tästä timantista, mutta me saimme nähtäväksemme aidon kappaleen.
 |
| Tämä kuvaelma intialaisen palatsin pihalta oli suosikkiaarteeni koko aarrekammiossa. |
Kierroksen jälkeen oli hetki vapaata aikaa, jolloin suurin osa meistä meni tutustumaan Frauenkircheen; niin tein minäkin. Se on barokinaikainen kirkko, joka muiden Dresdenin vanhojen rakennusten tavoin tuhoutui toisessa maailmansodassa täysin. Kirkko, joka nyt patsastelee Dresdenissä, on vuonna 1994 alkaneen jälleenrakentamisen tulos.
 |
| Frauenkirche ulkoa. |
 |
| Frauenkirche sisältä. |
 |
| Maisemaa kirkon kupolista käsin kuvattuna. |
Onnistuin jäämään hieman jälkeen ryhmästä tutustuessani kirkkoon ja kiivetessäni vielä ylös kupoliin, ja jossain vaiheessa tajusin, että oli aika etsiytyä Semperoperille, jossa meillä olisi seuraava ohjattu kierros. Oli noloa tajuta, että kaikki muut olivat jo paikalla odottamassa minua, kun viimein löysin paikalle (en kyllä ollut kuin ehkä viitisen minuuttia aikataulusta jäljessä). Mutta sitten pääsimme tosiaan tutustumaan oopperatalon sisätiloihin. Semperoper on (kuulemma) maailmankuulu, joten olin odottanut, että se olisi myös iso, mutta oikeastaan se ei ollut. Istumapaikkoja on ehkä kuutisen tuhatta. Mutta todella upea se oli, ja kuulimme oppaalta paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia rakennuksesta. Sisustuksessa vain harva asia oikeasti on sitä, miltä se näyttää: esimerkiksi eteisaulasta sisään astuessa ensisilmäyksellä näkee parisenkymmentä marmoripylvästä kannattelevan kattoa. Mutta oppaamme kertoi meille, että ensinnäkään mikään pylväistä ei oikeasti kannattele kattoa, vaan ne kaikki voisi napsia pois ilman, että katto romahtaa niskaan. Toisekseen, pylväät eivät myöskään ole marmoria, vaan jonkinlaista taidemarmoria, joka sekoitetaan kipsistä. Tämänkaltaisia juttuja rakennuksessa esiintyi, ja opas kertoi niistä todella kiinnostavasti.
 |
| Nämä pylväät eivät ole marmoria, vaan kipsistä tehtyä valemarmoria. Eivätkä ne kannattele kattoa. |
 |
| Ensimmäisen penkkirivin saa irrotettua, niin että orkesterille tulee enemmän tilaa. |
Iltasella menimme sitten toiselle puolelle kaupunkia tutustumaan yöelämään. Vanhalla puolella ei oikeastaan ollut minkäänlaisia baareja tai klubeja - paitsi yksi, joka oli älyttömän kallis. Toisella puolella tilanne oli parempi. Löysimme paikan, jossa sai sekä ruokaa että juomia ja jossa oli pelejä. Ilta meni leppoisasti Unoa ja Jengaa pelaillessa. Ranskaa tuli kuultua ehkä vähän liikaakin illan aikana, koska paristakymmenestä osallistujasta varmaan kymmenen puhui ranskaa äidinkielenään :D Ja kun hengasin Vincentin kanssa, mukana oli yleensä myös eräs ranskalainen ja sveitsiläinen, joten yrityksistä huolimatta juttu liukui vähän väliä saksasta ranskaan.
Sunnuntai oli museopäivä. Menin käymään Hygienemuseumissa, koska sen nimi herätti uteliaisuuteni. Se osoittautui äärettömän hyväksi valinnaksi, sillä sain neljä tuntia kulumaan kuin siivillä, enkä silti ehtinyt katsoa läpi kaikkea mitä olisin halunnut katsoa. Vaihtuvan näyttelyn aiheena oli puhe, puhuminen ja kommunikaatio ja erityisesti sen neurologiset aspektit. Sitten oli pysyvä näyttely, jossa pääsi tutustumaan kaikenlaisiin ihmisen terveyteen liittyviin asioihin: syntymä, sairaudet, kuolema, ruumiinvammat ja rajoittuvuudet, ravinto, seksielämä, psyykkiset sairaudet... Vielä joskus palaan takaisin Dresdeniin ihan vain siksi, että pääsisin katsomaan näyttelyn loppuun saakka :D
Sellainen reissu. Sen jälkeen, joulukuun loppupuoliskolla, tapahtui se rekkaisku Gedächtniskirchen vieressä oleville joulumarkkinoille. Onnekseni en ollut paikalla, mutta oli aika pelottavaa, kun ensimmäistä kertaa jotain tuollaista tapahtuu peräti samassa kaupungissa, kuin missä itse olen. Aika nopeasti kaikki kuitenkin normalisoitui, enkä minäkään suostu mitään suurempia traumoja asian puitteissa kokemaan. Ei sitä nykyään oikein missään ole turvassa, eikä niinkään oikein voi elää, että kurkkisi vähän väliä olan yli.
Joululoman vietin lumettomassa ja pimeässä Suomessa. Olin melko järkyttynyt tajutessani, että Helsingissä oli itse asiassa lämpimämpi kuin Berliinissä. Johan kyllä oli maailmankirjat sekaisin pahemman kerran. Ja Helsinkiin tuli tietysti lumimyräkkä heti, kun olin päässyt takaisin Saksaan. Niin tyypillistä.
