Elämänmuutos & miksi teetilaustani ei ymmärretä

Erään asian olen oppinut kantapään kautta. Saksalaiset eivät ihan oikeasti ymmärrä suomalaisittain lausuttua, avointa e:tä sanoissa, joissa kuuluu olla saksalainen, suljetumpi e. 

Otetaan esimerkiksi vaikka sana tee: yritin tilata tänään teetä kahvilassa. Sanoin (suomalaisittain) vallan normaalisti: "Ich möchte gerne einen Tee [tɛ:] bitte." (Jee, pääsen käyttämään IPA-aakkosia käytännössä :D Eräällä kurssilla ollaan opeteltu foneettiset aakkoset ja äänteiden kirjoittamista niiden avulla.) Myyjä katsoi minua ihmeissään, hänen kollegansa kysyi, mitä oikein halusin, ja hän kohautti olkiaan. Toistin pyyntöni, ja lopulta hänellä välähti: "Ach, Sie möchten einen TEE [te:]." Eikä tämä ollut ensimmäinen kerta. Näin suomalaisena minun on vaikea muistaa lausua tuota suljettua e:tä, kun äidinkielessäni sitä ei käytetä. Mutta pitääpä jatkossa yrittää muistaa. Saa nähdä, kuinka monta kuukautta muistamisen oppimisessa kestää.

Toinen asia, mitä täällä ollessani on tapahtunut: olen käytännössä luopunut lihasta lähes kokonaan. En silti tituleeraa itseäni kasvissyöjäksi, sillä se sulkisi ikävästi lihansyönnin mahdollisuuden kokonaan pois :D Enköhän minä jouluna maistele kalaa ja kinkkua ainakin jonkin verran. Mutta kasvissyönti Berliinissä on niin älyttömän helppoa ja kasvisruoat hyviä, että otan kaiken ilon irti.

Miksi näin on päässyt käymään? Ei harmainta aavistusta. Ehkä kyseessä on palava halu elämänmuutokseen, joka pääsee oikeuksiinsa vaihtovuoden myötä, kun ympäristö on joka tapauksessa uusi ja elämä on muutoksenalainen, niin kyllä siihen joukkoon yksi kasvisruokavalio helposti sujahtaa.

Kauppakeskus Bikini Berlinissä sijaitsee ravintola BagYard, josta saa herkullista falafelia.

Ravintola Umami Kreuzbergissä tarjoilee älyttömän maukkaita vietnamilaisia ruokia. Ruokalista on jaoteltu selkeästi kasvis- ja liharuokiin.

Prenzlauer Bergissä sijaitsevassa Café Morgenrotissa nautimme maukkaan vegaanibrunssin.

Mitäpäs tässä muuta. Kurssit sujuvat, teettävät työtä kuten odotinkin, mutta sujuvat yhtä kaikki. Ja vieläpä yllättävän hyvin. Ja ensi viikon viikonloppuna on tiedossa retki Dresdeniin Orbis-järjestön kanssa. Kivaa päästä tutustumaan hieman myös Berliinin naapurikaupunkeihin (junamatka Dresdeniin kestää vajaa 2 h). Ja huomenna on jo joulukuu. Kamalaa, kun aika on kiitänyt nopeasti.

Greifswald, hylätty sairaala ja tuskailua lukujärjestyksen kanssa

Viime viikonloppuna olin käymässä Petun luona Greifswaldissa. Piskuinen 55 tuhannen asukkaan merenrantakaupunki on Berliinin kanssa aivan toista maata. Greifswaldissa jos jonnekin kestää (pyörällä) 15 minuuttia tai kauemmin, on se kauhean kaukana. Joopa joo. Ja minä kuljen Berliinissä yliopistolle S-Bahnilla puoli tuntia :D
Sympaattinen pieni kaupunki se kyllä oli. Vähän oli kylmää ja märkää ja tuulista, mutta toisaalta niin oli myös Berliinissä.

Täältä saa ottaa ja tänne saa tuoda. Kirjoja siis. Kuka tahansa.

Lauantai oli turistikierrospäivä, ja sunnuntaina käytiin eläinpuistossa. Se oli siitä erikoinen, että joihinkin aitauksiin sai vierailija mennä sisälle. Niinpä me kävelimme kenguru- ja haikara-aitauksien läpi katselemaan eläimiä tarkemmin. Osuimme paikalle juuri passelisti eläinten ruokinta-aikaan.

Tämä pikkukaveri vaelteli aitauksen ulkopuolella ihan ilman valvontaa.

Petu vei minut myös Wieckiin (Greifswaldiin kuuluva pieni kalastajakylä parin kilometrin päässä Greifswaldin "keskustasta") katsomaan yhtä vanhaa luostaria. Punatiilet ovat juttu sielläpäin, vanhat punatiiliset rakennukset ovat suorastaan nähtävyys.

Tuo on juuri sellainen seinä jota Ezio Auditore pääsisi kepeästi kapuamaan. Olisipa mulla täällä Assassin's Creed. Huokaus.

Semmoinen retki se. Eikä mennyt bussilla kuin kolmisen tuntia. Pääsin ennen takaisinpaluuta osallistumaan pikaisesti erään buddyn suomentunnille, jossa kuunneltiin Aleksis Kivestä kertovia jutunpätkiä (totta kai, kun 10. päivä oli Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuudn päivä). Petulla on siis alkanut yliopisto jo tällä viikolla.

Humboldtissa luennot alkavat tiistaina, ja minulla on päällä pieni hermoilu lukujärjestykseni puolesta. Olin valinnut huolella kursseja ja moduleita juuri sen verran, että saisin niiden avulla talvilukukauden aikana kasaan 24 ECTS-pistettä (eli suomeksi opintopistettä), mikä olisi vain pisteen vähemmän kuin mitä minun periaatteessa pitäisi saada viiden kuukauden aikana kasaan, enkä näin ollen usko sen haittaavan mitään Helsingin päässä. Modulit on siis opintokokonaisuuksia, joihin saattaa kuulua luentoja (Vorlesung), seminaareja tai harjoitusryhmiä, ja lukukauden lopuksi yksi loppukoe, joka sitoo nämä kaikki yhteen. Moduleita ei voi suorittaa osittain, vaan kaikki niihin kuuluvat kurssit pitää käydä saadakseen modulista opintopisteet.

Olin siis huolella ja vaivalla kasannut itselleni tyydyttävän lukujärjestyksen niistä aineksista, jotka minulla oli käytettävissäni. Maanantait ja perjantait vapaina kuten kuuluu, ei liikaa aikaisia aamuja ja niin edelleen. Mutta kuten fuksit Helsingin yliopistossa, myös vaihto-oppilaat täälläpäin oppivat kurssivalintaohjelman (eli tosiaan sen AGNESin) käytön verrattain myöhään. Torstaina oli viimeinen ilmoittautumispäivä, ja nyt olen sitten saanut liudan sähköpostiviestejä, jotka kertovat kurssien ja/tai ryhmien olevan täynnä. Mietinkin, että miksi lukujärjestykseni näytti suorastaan kumisevan tyhjyyttä. Onneksi opettajat ovat kuuleman mukaan joustavia Erasmus-vaihtareita kohtaan, joten toivon asioiden järjestyvän, kunhan vain ilmestyn ensimmäisille luennoille ja pyydän opettajalta kauniisti silmäripset räpsyen lupaa osallistua kurssille. *Ristii sormet*

"Die Philosophen haben die Welt nur verschieden interpretiert, es kommt aber darauf an, sie zu verändern." Humboldt-yliopiston päärakennuksen aula. Jokaisessa rappusessa käsketään varomaan rappusia.

No joo. Ensi viikolla sitten näkee, miten tämä asia lutviutuu. Eiköhän se tästä.
Tällä viikolla Berliinissä on Festival of Lights. Mm. Brandenburgin portti ja TV-torni valaistaan eri taiteilijoiden tekemin taideteoksin. Kävin torstaina kattelemassa Brandenburgin portilla, näytti oikein hienolta.

Valotaidetta Brandenburgin portilla.

Eilen eli perjantaina 14. päivä kävimme pienellä porukalla tutkimassa erästä hylättyä sairaalaa. Sieltä löytyi aika jänniä graffiteja. Paikka oli toisaalta kiehtova, toisaalta aika surullinen. Miksi se oli tuhoutunut, miksi se oli hylätty? Miksei sen paikalle ole rakennettu mitään uutta? Näitä kysymyksiä tuli pohdittua rakennusta tutkiessa.
Kuulin joltain paikalla olleelta sivustosta nimeltä abandonedberlin.com. Berliinistä löytyy roppakaupalla hylättyjä rakennuksia, enemmän kuin kuvittelisikaan. Näistä sitten saattaa löytyä vaikka minkämoista ilkivaltaa taidetta. Kuten vaikka huone, joka on maalattu täyteen sydämiä. Tai banaaneja :D

Heh heh heh.

Teatteria ja kulttuuria

Kolmas viikko on jo paketissa. Aika sen kun lentää. Ja piakkoin pitäisi alkaa väsätä lukujärjestystä ja suunnitella, mitä oikeastaan tekee täällä vaihdossa.

Berliner Dom vielä kerran, tällä kertaa ilta-auringon valossa. Majesteettinen näky.

Olin lauantaina (1.10.) kurssilla nimeltä "Gewusst wie! Studieren in Deutschland". Kyseisen kurssin tarkoitus on perehdyttää Saksassa opiskeluun; kurssin vetäjät opettivat mm. kurssi-ilmoittautumisalusta AGNESin käyttöä, esittelivät Mitten pääkirjaston, opastivat saksalaisen yliopistokulttuurin saloihin ja antoivat muita hyödyllisiä vinkkejä. Nyt uskallan jopa selailla AGNESia ja ilmoittautua kursseille :D AGNES on mukavan helppokäyttöinen ohjelma ja käyttäjäystävällisempi kuin WebOodi. Vaikka kurssi-ilmoittautumisen yhteydessä täytyykin muistaa lisäksi vielä lisätä kurssi lukujärjestykseen ja tallentaa lukujärjestys. Pikkujuttuja.

Immatrikulation (hyi vihaan ton sanan lausumista) eli yliopistolle rekisteröityminen oli torstaiaamuna, ja onneksi olin paikalla 40 minuuttia etuajassa, sillä oikeaan saliin oli todella vaikea löytää. Missään ei oikein ollut opasteita, ja vasta parikymmentä minuuttia harhailtuani päädyin lopulta paikkaan, jossa minut neuvottiin oikeaan saliin kuulemaan infotilaisuus. Tämän jälkeen meidät ohjattiin rekisteröitymään ensin Krankenkasseen ja sitten yliopiston kirjoille, ja lopulta pääsimme poistumaan hallussamme paperilappu, joka toimii tämän vuoden ajan opiskelijakorttinamme. Vihdoinkin maksuton julkisen liikenteen lippu koko Berliinin alueella!

"Ick & Berlin", esittäjänä improryhmä Die Gorillas. Kreuzbergissä Ratibor-teatterissa.

Mutta joo. Olemme kahdesti tällä viikolla käyneet katsomassa improvisaatioteatteria, kumpikin kerta oli hyvin erilainen. Keskiviikkona 28.9. esiintyi kansainvälisestikin suosittu ryhmä nimeltä Die Gorillas, jotka esittivät näytöksen nimeltä "Ick & Berlin". Se koostui kahdesta osasta: ensimmäisessä osassa vietettiin "24 tuntia Berliinissä" ja näyttelijät vaihtelivat jatkuvasti hahmoja ja esittivät olevansa milloin milläkin puolella Berliiniä. Toisessa osassa taas pureuduttiin syvemmin pariin ensimmäisen osan hahmoon ja vietettiin päivä pelkästään näiden hahmojen seurassa. Ja koska kyse oli improvisaatioteatterista, niin näytöksen alussa näyttelijät kysyivät yleisöltä, millaisia ns. aitoja berliiniläisiä he tuntevat, ja panivat yleisön valitsemaan näytelmän aloituspaikan - joka arpoutui Spandauksi. Spandausta vitsaillaan, ettei se oikeastaan ole osa Berliiniä, ja että se on aika metikköä, joten luonnollisesti se oli yleisöstä hyvin hauskaa :D
Täytyy sanoa, että vaikka ryhmän esitystä seuratessa näki selvästi heidän ammattitaitoisuutensa, esitystä oli vaikea seurata. Näyttelijät puhuivat nopeasti ja imitoivat välillä saksan eri murteita, ja mukana oli paljon vitsejä, jotka ainoastaan berliiniläiset tai Berliinissä (tai Saksassa) pitkään asuneet ymmärtävät. Lisäksi salin akustiikka vaikutti asiaan, sillä puhetta ei aina kuullut kunnolla. Olisi kiinnostavaa nähdä ryhmä esiintymässä uudestaan, tällä kertaa hieman lähempää lavaa.

Perjantaina 30.9. olimme taas katsomassa Schmetterling-ryhmän "perjantaikrimiä" BühnenRausch-teatterissa Prenzlauer Bergissä. Kielikurssiopettajani kuuluu kyseiseen ryhmään ja näytteli tietenkin mukana. Esityksen alussa yleisö sai päättää ensinnäkin sen, mihin paikkaan murha sijoittuu (vahakabinetti), minkä nimisiä hahmot ovat ja mikä heidän työtehtävänsä vahakabinetissa on. Sitten yleisö sai päättää, kuka hahmoista murhataan taputtamalla omalle suosikkihahmolleen. Ja me kielikurssilaiset taputimme luonnollisesti opettajallemme :D Näin hänet sitten murhattiin lavalla, mikä ei onneksi tarkoittanut sitä, etteikö hän pääsisi näyttelemään ollenkaan, sillä takaumien kautta kerrottiin hänen hahmonsa suhteesta muihin hahmoihin. Kaikilla oli mahdollinen murhamotiivi, eivätkä näyttelijät itsekään tienneet murhaajaa ennen kuin aivan viime hetkellä.
Esitys oli todella hauska ja paljon helpommin ymmärrettävissä kuin keskiviikkoinen, vaikka näyttelijät eivät olekaan yhtä kokeneita kuin Die Gorillas. Jokaisella hahmolla oli oma (yleisön päättämä) erityspiirteensä, jota näyttelijät hyödynsivät huvittavasti - joskin meille ei koskaan selvinnyt, miksi Viola oli vahanukkien meikkaaja eikä lentäjä. Mutta kissavitsit ovat tästä lähin juttu.

Sunnuntaikaraokea Mauerparkissa.

Mutta olen minä teattereissa käynnin lisäksi ehtinyt muutakin tehdä. Sunnuntaina 25. päivä menin Mauerparkiin katselemaan ja kuuntelemaan sunnuntaikaraokea. Karaokea on vedetty Mauerparkissa muistaakseni vuodesta 2009 tai 2010, ja vetäjä valitsee katsojista satunnaisesti jonkun, joka pääsee esittämään toivebiisinsä kaikkien eteen. Hieman ehkä halutti päästä laulamaan, mutta toisaalta itsevarmuus ei riittänyt, kun ei ollut missään mitään ruutua, jolta olisi nähnyt laulun sanat. Päivä oli kuitenkin todella kaunis, ja upeita esityksiä oli ilo kuunnella. Ja myös niitä vähemmän upeita.

Auringonlasku Warschauer Straßella.

Kaunis Spree-joki.

Täällä riittää monia todella taitavia katusoittajia. Heille on suoranainen ilo antaa jämäkolikot pussin pohjalta.

Huomenna (ma 3.10.) on Saksan yhdistymisen vuosipäivä, joten mikään kauppa ei tietenkään ole auki tai mitään. Onneksi olen tehnyt ruokaostokset jo perjantaina.

Sain juuri luettua loppuun kirjan nimeltä "Tschick", kirjoittanut Wolfgang Herrndorf. Hieno kirja, suosittelen kaikille saksaa vähääkään enemmän osaaville. Se kertoo kahdesta kaveruksesta, jotka ajelevat läpi Saksan aikomuksenaan päästä Walacheihin, joka on alue Romaniassa. Matkalla heille sattuu vaikka ja mitä. Ja niin, kaverukset ovat siis 14-vuotiaita ja liikkeellä varastetulla Ladalla. Mukaan mahtuu hulluja uusia tuttavuuksia, teini-ihastumisia, akveruutta, katumusta, kasvamista. Sopii sekä nuorisolle että aikuisille. Eikä ole edes kamalan paksu, vain 254 sivua. Ja se pyörii tällä hetkellä leffateattereissakin.

Satunnaisia huomioita täällä elämisestä:

• Konserttilippuja ei voi ostaa e-lippuina! Kaikenlainen lähettely eri puolille maailmaa eri nopeuksilla kyllä onnistuu (ja totta kai siitä peritään lisämaksua), mutta saksalaisille on mahdotonta lähettää liput asiakkaan sähköpostiin. Syystä tai toisesta.
• Baareissa laseissa tarjoiltavien juomien hintaan sisältyy hyvin usein pantti, jonka saa takaisin kun käy palauttamassa lasin takaisin tiskille
• Bretzeleitä, minipitsoja, leipää ja leivonnaisia saa ihan kaikkialta. Pullakiskoja näkyy jokaisella S- ja U-Bahn-asemalla.

Ensituntuma

Olen ollut täällä Berliinissä nyt parisen viikkoa. Ilmat ovat suosineet; ainoastaan yhtenä päivänä on ollut sateista, muuten aurinko on paistanut täydeltä terältä ja ilma on ollut lämmin. Aika on kulunut siis oikein leppoisasti.

Näkymä parvekkeeltani. Mukavan vehreää.

Mistäs aloittaisin kuulumisteni kertomisen? Nämä pari viikkoa ovat kuluneet lähinnä kielikurssin merkeissä. Saavuin tänne sunnuntaina 11. päivä ja tein kielitestin heti maanantaiaamuna klo 8.15. Ihana aamuherätys, etenkin sen jälkeen kun sain kuulla olevani C1-ryhmässä (mikä ei varsinaisesti mitenkään yllättänyt minua) ja että tuntini olisi vasta klo 13.45. Että näin. Iltaihmisenä harmittelin hyvän nukkumisajan hukkaan menemistä. Mutta toisaalta ehdin siinä viiden tunnin aikana käydä kaupassa täydentämässä ruoka- ja päivittäistavaravarastojani, mikä oli ihan hyvä asia, sillä olin yrittänyt pakata mukaan mahdollisimman vähän tavaraa (mutta jostain syystä laukkuun kertyi silti 5 kiloa ylipainoa). En ollut myöskään pakannut mukaan mm. pyyhettä, mutta sitä en Friedrichstraßelta nopealla vilkaisulla onnistunut löytämään. Kävin vasta myöhemmin samana iltana Ikeassa hommaamassa sen, sillä matkan jäljiltä ryvettynyt kehoni kaipasi suihkua.

Jo ensimmäisenä kielikurssipäivänä tutustuin moniin uusiin mahtaviin ihmisiin, joiden kanssa olen nyt sitten viettänyt aikaa lähestulkoon joka ilta jossain päin kaupunkia. Yleensä kuvioon liittyy myös alkoholijuomia. Täkäläiset juomatavat eroavat kuitenkin suomalaisista siinä suhteessa, että yleensä viimeistään parin-kolmen juoman jälkeen alamme suunnata kotia kohti, ja kaikilla on hauskaa. Tämän lisäksi kielikurssiopettajamme on oikein mukava, ja teemme tunneilla paljon puheharjoituksia, keskusteluja ja esityksiä. Olen tässä lyhyessä ajassa huomannut hiukan kehitystä itsessäni. Vaikka menen saksaa puhuessani helposti lukkoon, jos en löydä jotain sanaa tai ilmaisua tai jos joudun puhumaan yksin kaikkien edessä, niin siitä huolimatta pakotan itseni rohkaistumaan ja avaamaan suuni, sillä puhumatta en ainakaan opi puhumaan. Käytämme kurssikaverien kanssa saksaa myös vapaa-ajankielenämme siitäkin huolimatta, että joukossamme on englannin natiiveja 5 kappaletta. He kyllä tosin välillä vaihtavat hetkeksi englantiin, kun pää ei enää kestä saksan puhumista. Minä yritän pitäytyä tiukasti saksassa, sillä se on se vieras kieli, jota tulin tänne puhumaan.

Cocktailbaari jossain Friedrichstraßen lähettyvillä, en enää muista missä. Tiistai 13. pvä.

Klunkerkranich. Kattoterassibaari, jossa oltiin 15. päivä torstaina.

Joitain yleisiä huomioita olen tehnyt täällä ollessani. Joihinkin olen osannut varautua, toisiin en.

• Käteistä pitää kantaa mukanaan aina, sillä monet baarit ja kioskit eivät hyväksy korttimaksua
• Kaupassa asioidessaan täytyy samanaikaisesti sekä lapata ostoksiaan hirveällä kiireellä kassiin että kaivaa häthätää lompakostaan maksuväline samalla kun kassa jo valmistautuu piippailemaan seuraavan asiakkaan ostoksia
• Täällä ei käytetä tiskiharjaa (ainakaan tässä taloudessa)
• Pullonpalautusmasiinoja ei ole juurikaan missään näkynyt
• Ulkona on 20-30 astetta lämmintä, mutta missään ei enää myydä shortseja

Berliner Dom. Onhan niitä turistikuviakin pakko ottaa.

Brandenburger Tor.

Eilen (to 22.9.) olimme ryhmän kanssa katsomassa teatteriesityksen nimeltä "Verrücktes Blut" eli hullu veri. Juoni lyhyesti: luokassa on joukko äänekkäitä oppilaita, jotka huorittelevat opettajaa ja luokkatovereitaan ja joita opettaja ei saa kuriin. Sitten luokan kingi tuo kouluun aseen, joka putoaa laukusta ja jonka opettaja saa sitten haltuunsa. Ase tuo opettajalle valtaa, jota hänellä ei ole tähän asti ollut, ja hän nauttii saadessaan oppilaat vihdoin kuuntelemaan ja oppimaan jotain. Hän panee oppilaat esittämään vuoroin kohtauksia Friedrich Schillerin näytelmistä "Die Räuber" (Rosvot) ja "Kabale und Liebe" (Salajuoni ja rakkaus) ja kertoo näille, miten näytelmän teemat ovat sidoksissa oppilaiden omien elämien kanssa.
Hahmojen kehitystä oli ihan kiinnostava seurata ja sain kummallista tyydytystä siitä, miten ärsyttävät ja toisia kunnioittamattomat oppilaat joutuivat kerrankin tilanteeseen, jossa heidän oli pakko keskittyä opetukseen. Oli myös mielenkiintoista tietää jo etukäteen, että näytelmän ohjaaja on itse Saksassa asuva turkkilainen, sillä näytelmän nuoret olivat kaikki turkkilaisia. Tämä oli hyvä tiedostaa erityisesti kohtauksessa, jossa opettaja pakotti Mariam-tytön riisumaan hijabinsa. Toisaalta näytelmän loppu oli aika sekava ja jäi häiritsevästi ilmaan roikkumaan, ja aseen ääni oli niin äkillinen ja kova, että minä, joka vihaan jopa ilmapalloja, hypähdin puoli metriä istuimellani aina, kun se laukaistiin. Mutta selvisin hengissä kuitenkin loppuun asti.
Esityksen jälkeen pääsimme juttelemaan ohjaajan kanssa. Mukana oli myös ryhmä vanhempia ihmisiä, joista eräs kertoi samaistuneensa näkemäänsä todella paljon. Hän oli ollut opettajana DDR:ssä, ja oppilaat olivat olleet aivan samanlaisia kuin näytelmässä: riehuivat, huutelivat törkeyksiä, melskasivat ja kiusasivat. Erittäin valaiseva kokemus.

Maxim Gorki Theater. Siellä olimme.

Kotipysäkkini U-Bahnilla.

Bis bald!